Case: Fin-Seula
KIRISTYVÄN KILPAILUN PYÖRTEISSÄ
Mika Kari ja Seppo Valtonen perustivat vuonna 2002 Urjalaan maa- ja vesirakennusalan kokonaisurakointia sekä seulontapalveluita tuottavan yrityksen nimeltä Fin-Seula Oy. Yrityksen toiminta on seitsemän toimintavuoden kuluessa kehittynyt ja viimeisen tilikauden liikevaihto oli yli 30 miljoonaa euroa. Yrityksen pääkonttori on siirtynyt Urjalasta Tuusulaan. Yrityksen toiminta-alueena on pääkaupunkiseudun lisäksi Häme ja Pirkanmaa. Mielenkiintoisiin hankkeisiin ja niiden tarjouskilpailuihin otetaan kuitenkin osaa myös kohdemarkkinoiden ulkopuolellekin.
Rakennusala laman pyörteissä
Vuosi 2009 tulee olemaan haasteellinen rakennusalan painiessa laman kourissa. Alan yritykset joutuvat lomauttamaan henkilökuntaansa hankkeiden päättyessä. Uusien alkavien hankkeiden määrä on vähentynyt hieman mutta merkittävämpi tekijä työtilanteen heikkenemiseen alalla on yritysten kesken käytävän kilpailun kiristyminen hankkeista. Fin - Seulan toimitusjohtaja Mika Kari pitää tilannetta erittäin haastavana. Laskennassa on enemmän hankkeita kuin viime vuonna mutta arvioiden mukaan liikevaihto tulee kuitenkin laskemaan kuluvan vuoden aikana 30 % edellisen vuoden vastaavasta. Suurimpana syynä tähän laskevaan liikevaihtoon Kari pitää kiristynyttä kilpailua ja sitä tosiasiaa, että saatavissa hankkeissa katteet jäävät pieniksi eikä laskeneiden hintojen vaikutus näy suoraan hankittavien tarvikkeiden hinnoissa. Kari korostaakin tarkan laskennan ja seurannan merkitystä oman yrityksensä liiketoiminnassa.
Terveen kilpailun aikaansaamiseksi kaikilla alalla toimivilla yrityksillä tulisi olla kustannuslaskenta ohjelmisto käytössä, jotta yritykset tietäisivät omien kustannustensa muodostumisen ja hankkeiden todellisen tilan, toteaa Kari. Vanhanaikainen ajatus siitä, että musta tuntuu, että miellä menee ihan hyvin, on Karin mielestä mennyttä aikaa. Mikäli kaikilla olisi selkeä kuva oman yrityksen hankkeiden tilasta, laskennassakaan ei tehtäisi alihintaisia tarjouksia, jotka ajavat terveellä pohjalla toimivat yritykset riskirajoille yritysten tavoitellessa hankkeita.
Fin-Seulan ja Jydacom yhteystyö alkoi 2006
Fin-Seula otti Jydacom Oy:n kokonaisjärjestelmän yrityksessä käyttöön vuonna 2006 kertarysäyksellä. Karin mukaan on parempi, että järjestelmä otetaan käyttöön kerralla kuin, että rakennetaan kokonaisuus pikkuhiljaa pala palalta. Kärsitään opettelemisen tuskat heti alkuun, jonka jälkeen voidaankin keskittyä oleellisimpaan eli ohjelmistojen hyödyntämiseen liiketoiminnan tukena.
Kari pitää Jydacomin toiminnanohjausjärjestelmän parhaana mahdollisena vaihtoehtona Fin-Seulan toiminnanohjaukseen. Karilla on kokemusta muistakin toiminnanohjausjärjestelmistä mutta hän pitää Jydacom Oy:n järjestelmää rakennusalalle sopivimpana. Kokonaisuus ratkaisee ja Jydacom Oy pystyy tarjoamaan parhaan mahdollisen ohjelmistopaketin pienille ja keskisuurille rakennusalan yrityksille.
Vallitsevasta tilanteesta huolimatta Fin-Seula jatkaa järjestelmiensä kehittämistä ja yritys tuleekin ottamaan ensimmäisten joukossa käyttöönsä uuden, huhtikuun alussa julkaistavan tarjouslaskennan.