Toimitusjohtaja Tuula Pitkänen sanoo olevansa onnellinen. Niin kuin juuri kymmeniä kukkakimppuja, onnitteluja ja halauksia vastaanottanut nainen yleensä sanoo. Pitkäsen perustama Jydacom Oy on täyttänyt 25 vuotta.
Jydacom ei ole mikä tahansa nörttipaja. Vuosipäivän juhlaseminaarissa puhunut Keski-Suomen yrittäjien varatoimitusjohtaja Timo Kovala sanoo Jydacomia tilastolliseksi poikkeamaksi. Harva Suomen it-alan yrityksistä on pysynyt hengissä näin pitkään.
Nainen it-firman puikoissa on yhtä harvinainen kuin taistelulentäjänä. Vielä harvinaisempaa on naisen johtaman it-firman profiloituminen toiminnanohjausjärjestelmien kehittämiseen rakennusalan pk-sektorille.
Raahen tietokonealan oppilaitoksesta 1978 valmistunut Pitkänen oli Suomen ensimmäisiä tietotekniikan insinöörejä. Ensimmäisessä työpaikassa Are Oy:ssä ei tietokoneista innostuttu ja Pitkänen päätti perustaa oman firman. Alkuperäinen liikeidea oli vain myydä tietokoneita.
Pitkäsen 1981 perustaman Jyväsdatan ensimmäinen asiakas oli Rakennusliike Aspinen Oy:n toimitusjohtaja Juha Aspinen, joka innostui visioimaan tietokoneelle käyttöä rakennusalalla. Siitä alkoi tähän asti kestänyt partnerisuhde. 1990-luvun alussa Aspisesta tuli Pitkäsen yhtiökumppani.
"Olemme toisiamme täydentävä pari. Minä olen innovaattori ja Tuula empaattinen toimeenpanija", vertaa Aspinen.
Osa innovaatioista on vienyt umpihankeen, hyvin monet ajatuksista on toteutettu. Eniten yrityksen toimintaan ovat vaikuttaneen rakennusalan suhdanteet. Kun alalla meni lujaa, tuli paljon uusia asiakkaita, 1990-luvun alussa Jyväsdata seurasi rakennusalaa pohjamutiin.
Varsinaisena buumina oli internetin tulo, joka johti oman liiketoiminta-alueen ja tytäryhtiö Buildercom Oy:n perustamiseen vuonna 2000. Osa henkilöstöstä siirtyi uuteen yritykseen ja Aspinen ryhtyi sen toimitusjohtajaksi. Jyväsdatan nimi vaihtui Jydacomiksi. Molemmat yritykset toimivat läheisessä yhteistyössä, yhtiöillä on yhteiset toimistot Jyväskylässä, Espoossa ja Turussa, yhteinen taloushallinto ja markkinointi.
Pitkäaikainen kumppanuus on kulmakivi
Jydacom tarjoaa rakentajille järjestelmän, joka sisältää sekä taloushallinnon että tuotannon ohjelmistot. Ohjelmat tarjoavat työvälineitä muun muassa palkanlaskentaan, tavaravirtojen ja ostolaskujen käsittelyyn. Tarjolla on myös palveluja ylläpidosta koulutukseen.
Pienestä it-pajasta on kasvanut toimialansa markkinajohtaja, jonka asiakkaina on yli 1000 talon- ja maanrakennusyritystä. Kanta-asiakkaita on 700, 18 niistä on pysynyt partnerina yli 20 vuotta. Pitkänen korostaa, että pitkäaikainen kumppanuus on toiminnan kulmakivi: "Laitteet vaihtuvat, mutta asiakkaat säilyvät."
Vanhimpiin asiakkaisiin kuuluu Kemissä toimiva Rakennusliike M. Kurtti Oy. Syksyllä 1983 toimitusjohtaja Mikko Kurtti tuli Oulussa pidettyyn Jyväsdatan RoadShow -markkinointitapahtumaan tutkimaan esillä olevia tietokoneita.
"Alta kolmekymppinen Tuula katsoi minua silmiin ja sanoi: tämä on sinulle hyvä", nauraa jo 1970-luvun alussa Umeån yliopistossa tietotekniikkaa opiskellut Kurtti.
Oliko investointi kannattava? Jyväsdatan MikroMikko I maksoi ohjelmistoineen 29 000 markkaa. Samana syksynä hankittu uusi torninosturi maksoi 282 000 markkaa eli kymmenen tietokoneen verran. Se nosturi on vieläkin käytössä.
"Tänä päivänä kymmenen tietokoneen hinnalla uudesta nosturista saa vain koukun", vertaa Kurtti.
Kurtti Oy:n viime vuoden merkittävin kohde oli 12 miljoonan arvoinen Kemin Prisma. Siellä oli ensimmäistä kertaa käytössä koko työmaan kattava langaton verkko.
Pitkänen tietää, että näin laaja tietotekniikan käyttö on pk-sektorilla vielä harvinaista, mutta tilanne muuttuu. Keskitetty tuotannon hallinta on tulossa, tietojärjestelmät menevät työmaille, tuotemalliteknologia tulee vaikuttamaan myös tietojärjestelmiin. Tähän on Jydacomin tuotekehityksessä jo varauduttu.
Jydacomin nousukaari on kadehdittava. Urheilutoimittajan kysymys: miltä nyt tuntuu?
Upealta. Monet yrittäjät ovat hyvin yksinäisiä. Minulla on se onni, että on koko ajan ollut yhtiökumppani. Olen saanut jakaa ongelmat.
Miltä tuntuu toimia naisena miesvaltaisella alalla?
On surullista, että tämä on niin miesvaltainen ala. Naisena joutuu uskottavuuden saamiseksi panemaan peliin enemmän kuin miehet. Olen muutenkin työhullu, kun on yrityksen vetovastuu, täytyy tehdä pitkää päivää.
Henkilöstö kehuu persoonasi ansiosta yritykseen syntynyttä henkeä, jolla mennään yli kaikkien suhdanteiden? Mistä tämä hyvä henki syntyy?
Se kumpuaa meidän arvoista, joista tärkein on pitkäjänteisyys sekä asiakkaiden että henkilöstön suhteen, lamasta selvisimme juuri sen avulla.
Santeri Pakkanen
Rakennuslehti 6/2006