Jydagolf 2010!

Ensimmäinen kierros pelattiin puolipilvisessä säässä Niitväljän golf clubilla. Rento tunnelma siivitti golfaajia, vaikka griinien kunto ja kova kenttä eivät aina helpottaneet pelaamista. Alkumuodollisuuksien ja range lyöntien jälkeen 26 kilpailijaa tiiasivat jännittyneinä kisaan. Henkilökohtaisen kilpailun lisäksi 7 joukkuetta kilpaili ryhminä toisiaan vastaan ryhmänä. Nähtävissä oli selkeää motivointia joukkueiden sisällä. Yksilöiden hyvät tulokset ja onnistuneet lyönnit siivittivät muita ryhmän jäseniä kohti parempia lyöntejä. Kierros pelattiin ja viimeisen ryhmän saapuessa takaisin clubille tunnelma oli jännittynyt tuloksia odoteltaessa. Palkintojen jaossa tunnelma oli katossa. Ensimmäisen päivän henkilökohtaisen kilpailun voitti Tarja Tynninen. Ryhmien välisen taiston voitti viimeisenä lähtenyt ryhmä, jossa pelasivat Jari Lahtinen, Janne Aspinen, Tuija Nurminen ja Sirkka Kakko. Ensimäinen päivä oli paketissa ja oli aika matkustaa Tallinnaan. 


Tallinnassa hyvin nukutun yön jälkeen bussi kuljetti innokkaat golfaajat uudelle kentälle, jossa kokonaiskilpailun voitto ratkaistiin. Estonia golf ja Country Club toimi toisen päivän kisa isäntänä. Kierros aloitettiin pilvisessä säässä mutta päätettiin aurinkoisessa ja helteisessä säässä. EGCC kenttä oli paremmassa kunnossa kuin ensimmäisen päivän Niitväljä. Ensimmäisestä väylästä lähtien voitiin jo aavistella, että kentällä tehtäisiin loistavia henkilökohtaisia tuloksia, ryhmien tuloksia puhumattakaan. Upeissa merenrantamaisemissa puikkelehtivat väylät tarjosivat riittävästi haastetta jokaiselle kisaan mukaan lähteneelle. Upeita lyöntejä ja vielä upeampi putteja nähtiin kierroksen kuluessa. Viimeisen ryhmän saapuessa takaisin clubille ryhmä suuntasi takaisin Tallinnaan ja kilpailun tulokset julkaistiin Tallink-laivalla. Päivän aika oli tehty upeita henkilökohtaisia tuloksia. Päivän osakilpailun voittajaksi nousi Timo Rihto. Paras ryhmä yhteenlaskettujen bogi-pisteiden mukaan oli Tuula Pitkäsen, Sirkka Kakkon, Tuija Nurmisen ja Tarja Tynnisen ryhmä. Kokonaiskilpailun voittajaksi nousi ensimmäisen päivän kilpailun voittaja Tarja Tynninen.

Onnittelut voittajille!

Kilpalun tulokset ja parhaat kuvat osoitteesta http://www.buildercom.net/jydagolf/